Laatu on suorityskykyä

Kun puhutaan laadusta yrityksen kilpailutekijänä, ajatellaan usein laatusertifikaatteja ja sitä, mitä ne todistavat asiakkaalle yrityksen toiminnasta. Sertifikaattien tuoma vakuuttavuus on toki yksi kilpailuvaltti markkinoilla, mutta todellisuudessa laatu on yrityksen toiminnassa paljon kokonaisvaltaisempi etu. Sillä on positiivinen vaikutus muun muassa yrittäjän ajanhallintaan ja hyvinvointiin.

Mitä laatu on ja miksi yrityksen kannattaa panostaa siihen?

Laatu on suorituskykyä ja johtamista. Se on sitä, että toiminta prosessoidaan ja asiat tehdään niin kuin ne on kuvattu ja yhdessä sovittu. Prosessin mukaisesti toimiminen tekee liiketoiminnasta selkeää ja tehokasta. Turha sählääminen jää pois kokonaan ja sinulle jää yrittäjänä enemmän aikaa tehdä tuottoa.

Prosessointi siis säästää aikaa ja euroja. Ja kun toiminta on tehokasta ja selkeää, sinulla säilyy hallinnan tunne omasta tekemisestäsi. Tämä tukee jaksamistasi, ja energiaa säästyy perustoimintojen lisäksi yritystoiminnan kehittämiseen.

Kun toiminta on hallittua, se näkyy myös asiakkaallesi. Asiakas saa tehokkaasti sen, mitä hänelle luvataan. Hän vakuuttuu yrityksesi toimintaprosessista ja pysyy asiakkaanasi.
Tehokkuus, yrittäjän hyvä toimintakapasiteetti sekä myönteinen asiakaskokemus ovat kaikki yrityksen ehdottomia menestystekijöitä. Ne on mahdollista saavuttaa melko helposti, kun vain keskittyy yritystoiminnan laatuun.

Tiedän, mistä puhun, sillä olen toiminut aikoinani yhteisöissä, joita kohtasi kriisit ja jouduimme tehostamaan toimintaa. Tilanne pakotti prosessoimaan toimintaa niin, että pärjäsimme henkilöstön vähentyessä. Ja se todella onnistui. Lopulta saavutimme parempaa tulosta pienemmällä väkimäärällä.

Mistä lähteä liikkeelle?

Alkavalla yrittäjällä on usein monta asiaa pohdittavanaan ja hoidettavanaan. Laatuasiat kannattaa kuitenkin huomioida heti yritystoiminnan käynnistyessä. Tässä voi onneksi lähteä liikkeelle aika pienestä ja omin voimin. Selvitä itsellesi ihan ensiksi:

Mitkä ovat yrityksesi perusprosessit?

Perusprosesseja voivat olla esimerkiksi tuotanto-, asiakas- ja reklamointiprosessi.

Miten organisoit perusprosessit mahdollisimman tehokkaasti?

Aloita siitä, että kuvaat prosessin esimerkiksi vuokaavion muodossa. Kun kuvannat kaiken tekemisesi, näet selvemmin, oletko tekemässä jotakin turhaa.

Kun olet määritellyt perusprosessit, voit pohtia, tarvitsetko ulkopuolista arviota siihen, toimitko prosessien mukaisesti ja miten prosesseja voisi kehittää. Tässä vaiheessa esimerkiksi kahden päivän mittainen Lean-koulutus meillä Laatukeskuksessa voi olla sinulle hyödyllinen. Kun olet päässyt kunnolla vauhtiin toimintasi laadun varmistamisessa, voi seuraava luonteva askel olla esimerkiksi sertifikaatin tavoittelu. Tärkeintä on kuitenkin, että oivallat, miksi sinun kannattaa panostaa laatuun yritystoiminnassasi.

Kilpailukykyä tavaramerkillä

 

Tavaramerkki on tuotteesi tai palvelusi nimi tai muu tunnus, jota käytät markkinoinnissa. Tavaramerkin avulla asiakkaat tunnistavat ja löytävät yrityksesi tuotteet ja palvelut muiden vastaavien vaihtoehtojen joukosta. Tämä on elintärkeää kaikille yrityksille.

Rekisteröimällä tavaramerkin varmistat, että muut eivät saa käyttää liian samankaltaista nimeä tai muuta merkkiä vastaavien tuotteiden tai palveluiden yhteydessä.

Rekisteröinnin laiminlyönti voi pahimmillaan johtaa siihen, että joudut aloittamaan alusta uudella tavaramerkillä. Sen lisäksi, että joudut vaihtamaan nimikyltit, pakkaukset ja mainokset, menetät sen hyvän maineen ja tunnettuuden, jota olit jo merkille luonut. Päädyt taas lähtöruutuun ja pahimmassa tapauksessa työsi valuu kilpailijoiden hyväksi.

Varmista siis ajoissa ennen lanseerausta, että sinulla on erottuva ja kiinnostava tavaramerkki, jonka olet suojannut rekisteröinnillä.
Tavaramerkin rekisteröinti toimii myös osoituksena sijoittajille ja kumppaneille, että yrityksesi on asiansa osaava ja vakavasti otettava toimija. Lisäksi voit nimen yhteydessä käyttää ®-symbolia osoituksena siitä, että yrityksesi tuote on suojaamisen arvoinen.

Palvelukonseptin suojaaminen

Monet mieltävät, että tavaramerkki on tarkoitettu vain käsin kosketeltaville fyysisille tavaroille. Mutta tavaramerkki on erittäin tärkeä myös palveluiden yhteydessä.

Palvelukonseptia voi suojata eri menetelmin, kuten sopimuksin. Mutta helpoin tapa suojata palvelukonseptia on keksiä sille omaperäinen ja erottamiskykyinen nimi ja rekisteröidä se tavaramerkiksi. Tällöin yrityksesi saa yksinoikeuden käyttää tätä nimeä kyseisten palveluiden yhteydessä.

Kilpailijat voivat yrittää tarjota vastaavaa palvelukokonaisuutta, mutta he eivät voi markkinoinnissaan käyttää nimeä, joka aiheuttaisi sekaannusvaaraa sinun palveluittesi nimen kanssa. Näin yrityksesi saa etumatkaa kilpailijoihin nähden. Parhaassa tapauksessa yrityksesi palvelut mielletään juuri niiksi aidoiksi ja alkuperäisiksi.

Tuotteen tai palvelun nimen lisäksi voit suojata myös keksimäsi iskulauseen, logon tai vaikka äänimerkin.

Lisensoinnilla lisää liiketoimintaa

Tiesithän, että tavaramerkin omistajana voit myöntää muille käyttöoikeuksia eli lisenssejä merkkiisi. Lisensoinnin avulla voit laajentaa liiketoimintaasi uusille alueille tai uusiin tuotteisiin ja palveluihin. Samalla kasvatat merkkisi tunnettuutta. Lisäksi lisensoinnista saatavat tulot voivat olla merkittävä tulonlähde.

Haaveile ja toimi

Tavaramerkin hakeminen ei ole rakettitiedettä. Hakemus tehdään sähköisesti ja apua on saatavissa niin Patentti- ja rekisterihallituksesta (PRH) kuin alan asiantuntijayrityksistä. Haastavinta on ehkä pysähtyä varmistamaan, onko suunniteltu nimi tai merkki sellainen, että se voidaan rekisteröidä ja että se on vielä vapaana. Ohjeita tähän työhön löytyy muun muassa osoitteesta prh.fi.

Haaveile isosti, usko menestykseen ja panosta ajoissa tavaramerkin suojaamiseen. Ala tietoisesti rakentaa vahvaa brändiä yhdistämällä merkkiisi mielikuvia, tunteita ja tarinoita. Muista, että suurikin brändi on alussa pieni.