« Takaisin

Asiakkaan etu on yrittäjän etu

Huomasin jokin aika sitten Facebookissa keskustelun, joka käsitteli valokuvaajan laskutusperiaatetta. Keskustelun oli aloittanut juhlia suunnitteleva henkilö, joka ihmetteli, miksi valokuvaaja ottaa 80 euron lisämaksun, mikäli asiakas tahtoo kieltää kokonaan otettujen valokuvien markkinointikäytön valokuvaajalta.  Eräs valokuvaaja vastasi tähän, että kyseessä on ihan yleinen käytäntö. Tällä kuulemma kompensoidaan sitä, että valokuvaaja ei voi esitellä omia kuviaan ja hyöty valokuvauskeikasta jää näin ollen pienemmäksi.

Kun teen kuluttajana tai työntekijänä valintoja eri palveluntarjoajien väliltä, punnitsen omia kokemuksiani ja mielikuviani sekä kysyn, osaisivatko tuttavani suositella ketään. En usko, että tulisin valinneeksi valokuvaajaa, joka haluaa, että maksan hänelle hänen tekemästään työstä ja lisäksi vähän sakkoa, jos en antaisi hänen markkinoida itseään ottamillaan kuvilla. Jos valokuvaaja puolestaan lupaisi antaa alennusta kuvista, mikäli annan luvan kuvien käyttöön markkinointitarkoituksessa, niin mielikuvani olisi aivan erilainen. Silloin hänen etunsa ja minun etuni kohtaisivat ja kaikki voittaisivat.

Pari viikkoa edellä kuvattua Facebook-keskustelua myöhemmin tuli Facebookissa sattumalta vastaan erään valokuvaajan tilapäivitys. Tämä valokuvaaja kertoi, että hän haluaa laajentaa omaa portfoliotaan ja oli päättänyt laittaa pystyyn arvonnan. Kaikkien tilapäivityksestä tykänneiden kesken hän arpoisi maksuttoman perhekuvauksen ja kuvauksessa ottamansa kuvat hän liittäisi portfolioonsa. Valokuvaaja siis ehdotti some-yleisölleen reilua win-win-tilannetta. Ja sen lisäksi, että valokuvaaja sai tällä tavalla materiaalia markkinointitarkoituksiinsa, hän herätti ainakin minussa positiivisia mielikuvia. Tämän seurauksena kävin tutustumassa hänen kuviinsa sekä Facebookissa että nettisivuilla. Nimikin jäi mieleen.

Asiat voi aina ilmaista tai tehdä monella eri tavalla ja yrittäjä voi päästä tavoitteisiinsa monella eri tavalla. Varmin tapa lienee kuitenkin se, joka on myös asiakkaan kannalta paras. Yrittäjää ei ole ilman asiakasta, joten asiakkaan etu on myös yrittäjän etu.