« Takaisin

Ilman kipinää ei ole yrittäjää

Ilman kipinää ei ole yrittäjää

Jostakin ihmisestä saatetaan sanoa, että hän on syntynyt yrittäjäksi. Usein kyseessä on varsin menestynyt yrittäjä, jonka bisnes näyttää kukoistavan. Joku toinen taas on voinut nähdä sopivan tilaisuuden tai keksinyt hyvän idean ja syttynyt sitä kautta yrittäjyyteen.

Yritysidean voi löytää työstä tai harrastuksesta. Idea voi perustua omaan osaamiseen, kokemukseen, koulutukseen tai vaikka hyviin kontakteihin. Ideoita ja mahdollisuuksia on maailma täynnä.

Yrittäjällä on usein itsellään sellaista osaamista tai ammattitaitoa, johon idean voi onnistuneesti yhdistää. Yrityksen pyörittämiseen sen sijaan tarvitaan yrittäjätaitoja eli taitoa hoitaa taloutta, markkinoida, johtaa sekä hoitaa palvelua tai tuotantoa.

Ammattitaitoa ja yrittäjätaitoja voi aina ostaa ja niin on usein syytä tehdäkin. Yrittäjä ei voi välttämättä hallita kaikkea itse. Minäkin voisin perustaa vaikka lääkäriaseman, vaikken ole lääkäri. Hankkisin vain lääkäripalvelut ammattilaisilta ja pyörittäisin yritystä, jos olisin keksinyt liikeideaan jotain ainutlaatuista.

Mahdollisuuksia siis on, ammattitaitoa voi kerryttää ja osaamista ostaa. Voiko yrittäjäksi siis ryhtyä kuka vaan? Periaatteessa voi, mutta ei kannata, ellei ole taskussa sitä kaikkein merkittävintä työkalua – kipinää. Kaiken muun voi yrittäjä hankkia itselleen, mutta kipinää ei myydä missään eikä sitä voi opetella. Kipinä yrittäjyyteen joko on tai sitten sitä ei ole.

Monelle kipinä tulee yrittäjän vapaudesta. Saa olla itsensä pomo. Yrittäjänä voi toteuttaa unelmiaan ja vaikuttaa elämänsä sisältöön ja ehkä jossain määrin myös ympäröivään maailmaan. Yrittäjä päättää itse menemisistään ja tulemisistaan. Yrittäjänä on hyvä mahdollisuus ansaita paremmin kuin tavallisessa palkkatyössä. Mikään ei kuitenkaan tule itsestään ja siksi yrittämiseen täytyy tuntea aitoa paloa. Pakosta yrittäminen ei onnistu.

Kipinä on myös uskomista itseensä ja omaan ideaan. Se auttaa yrittäjää vakuuttamaan asiakkaansa ja myymään tuotettaan. Kipinä ajaa yrittäjää kehittämään itseään ja yritystään. Se myös kantaa yrittäjän niiden hetkien yli, kun työmäärä ja vastuut painavat. Kipinä on yrittäjyyden liikkeellepaneva voima!

Yksi syntyy, toinen syttyy yrittäjäksi – kipinöikö sinulla?

Jos sinulla on kipinä ja yrityksen perustaminen on ajankohtaista, lähin uusyrityskeskus auttaa sinua maksutta saamaan parhaan mahdollisen alun yritystoiminnallesi. Lue yrittäjätarinoistamme ja katso videoilta, miten uusyrityskeskusten kautta aloittaneet yrittäjät ovat päätyneet perustamaan yrityksensä!