25.08.2020

Koronakeväällä yllättäviä vaikutuksia yritysten perustamiseen – alueelliset erot suuria

Uusyrityskeskusten kautta perustettiin tammi-kesäkuun aikana yhteensä 15 prosenttia vähemmän yrityksiä kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Koronakriisin vaikutuksissa oli kuitenkin havaittavissa huomattavia alueellisia eroja. Joillakin alueilla yrityksiä perustettiin yritysneuvonnan avulla selvästi enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusyrityskeskusten tilastojen perusteella koronakevät vaikutti yritysten perustamisaktiivisuuteen eri tavoin eri puolilla Suomea. Jo yksistään Uudenmaan alueella ilmeni suurta vaihtelua eri kaupunkien välillä. Helsingissä ja Vantaalla perustettujen yritysten määrä väheni selvästi, mutta esimerkiksi Keski-Uudellamaalla ja Länsi-Uudellamaalla yrityksiä perustettiin tarkastelujaksolla toistakymmentä prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

– Vantaalla merkittävä osuus, noin 40 prosenttia, yritysten perustajista on maahanmuuttajia, jotka toimivat esimerkiksi ravintoloitsijoina, taksiyrittäjinä tai kauneudenhoitoalalla. Uusien yritysten perustaminen näille palvelualoille oli koronakevään aikana mahdotonta rajoitusten vuoksi, kertoo YritysVantaan toimitusjohtaja Marketta Korhonen.

Keski-Uudellamaalla perustettujen yritysten määrä kasvoi 14 prosenttia vuodentakaisesta. Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Keuken asiakkuuspäällikkö Sari Virta arvioi, että syynä perustamisaktiivisuuden lisääntymiseen on ollut niin työelämän epävarmuus kuin neuvontapalveluiden tehokas markkinointikin:

– Meillä oli neuvonnassa paljon keskeneräisiä perustamisprosesseja, jotka vietiin loppuun koronan aikana. Tähän varmasti vaikuttivat lomautukset ja muu epävarmuus. Toisaalta otimme heti koronakriisin alettua käyttöön kaikki mahdolliset väylät yritysneuvonnan markkinoinnissa ja madalsimme kynnystä hakeutua maksuttomaan neuvontaamme. Se sai liikkeelle myös niitä, jotka suunnittelivat yrityksen perustamista.

Intoa yrittäjyyteen riittää kriiseistä huolimatta

Patentti- ja rekisterihallituksen tilastot osoittavat, että viime vuoteen verrattuna yritysten perustaminen vähentyi Suomessa pahimpaan korona-aikaan, kun taas huhtikuun lopulta kesäkuun puoliväliin ulottuvalla tarkastelujaksolla uusien yritysten määrä kasvoi vuoden takaisesta. Sama trendi näkyi myös Uusyrityskeskuksissa.

– Uusyrityskeskuksissa on huomattu, että kun yrityksen on päättänyt perustaa, sitä päätöstä ei ihan helposti horjuta edes tällainen maailmanlaajuinen kriisi. Ja onneksi näin on, sillä tarvitsemme uutta yrittäjyyttä korona-ajan jälkeiseen talouden elvyttämiseen. Uusi yrittäjyys yksinkertaisesti luo uutta työtä. Päättäjien kaikilla yhteiskunnan tasoilla pitää nyt ymmärtää osoittaa varoja yritysten perustamisneuvontaan. Se on investointi työllisyyteen ja uuteen kasvuun, painottaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama.

Katso taulukosta, miten koronakevät vaikutti yritysten perustamiseen omalla alueellasi.

Lisätietoja:

Suomen Uusyrityskeskukset ry
Susanna Kallama, toimitusjohtaja
puh. 040 587 2445
susanna.kallama@uusyrityskeskus.fi

Suomen 30 Uusyrityskeskusta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista yritysneuvontaa alkaville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville. Uusyrityskeskusverkoston taustatukena on yli 1500 yrityselämän asiantuntijaa. Uusyrityskeskusten neuvonnalla on ISO 9001:2015 -laatusertifikaatti. Laatukriteerit edellyttävät, että kahden vuoden kuluttua yli 90 prosenttia ja viiden vuoden kuluttua vähintään 80 prosenttia Uusyrityskeskusten kautta toimintansa aloittaneista yrityksistä on edelleen toiminnassa. Suomen Uusyrityskeskukset ry on paikallisten Uusyrityskeskusten yhteistoimintajärjestö.