04.06.2020

Suomalaiset yritykset nostettava kriisistä – fokus nyt uuden kehittämiseen

Suomen Yrittäjien, Kuntaliiton, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry:n ja Suomen Uusyrityskeskukset ry:n käynnistämä Alueesi korona-apu yrittäjälle -verkosto on kevään aikana auttanut yrityksiä koronan luomissa ongelmissa noin 30 000 kertaa. Nyt akuutti vaihe on taittumassa ja yritykset kaipaavat päätöksiä luvatusta kustannustuesta sekä eväitä uudistumiseen.

Yksi Alueesi korona-apu yrittäjälle -verkoston tehtävistä on ollut varmistaa, että mahdollisimman moni yritys löytää sopivan tuen ja osaa hakea sitä. Business Finlandin, kuntien ja ELY-keskusten avustukset ovat tulleet tarpeeseen, mutta nyt yrittäjät odottavat tietoja kustannustuesta.

– Viesti verkostolta kertoo, että yritysten kustannustuelle on akuutti tarve: Suomen Yrittäjien gallupin mukaan 10 prosenttia yrityksistä on menettänyt koko liikevaihtonsa ja 30 prosenttia yli puolet siitä. Jopa 20 prosenttia yrityksistä on maksuvaikeuksissa – toimia tarvitaan pian, sanoo Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala.

Kujalan mukaan yrityksille on tukimuotojen lisäksi tarjottava ituja uuden kehittämiseen. Näiden ideoiden synnyttämisessä ja jakamisessa vertaistoiminta neuvojien välillä on tärkeää ja tämä yhteistyöverkosto tarjoaa tähän alustan.

Jälleenrakennus vaatii uudistamista

Kriisi kiihdyttää talouden murrosta ja luo myös mahdollisuuksia kasvuun. SEKESin toiminnanjohtaja Jaakko Heleniuksen mukaan yhteistyöverkoston toiminnan painopiste siirtyy nyt kasvun etsimiseen ja tukemiseen.

– Kehittäminen on avainasemassa: yrityksiä on sparrattava uudistamaan toimintaansa niin, että ne selviävät kriisistä ja menestyvät uudessa liiketoimintaympäristössä. Tämä vaatii myös neuvojilta kykyä hahmottaa uusi tilanne ja sen mahdollisuudet, Helenius sanoo.

Myös uusia yrityksiä perustetaan

Valtakunnallisen Uusyrityskeskus-verkoston toimitusjohtaja Susanna Kallama kertoo, että kiinnostus uuden yrityksen perustamiseen on herännyt hetken hiljaiselon jälkeen ja yritysideoita pohditaan jälleen haastavasta tilanteesta huolimatta. Toukokuu on osin ollut jopa vilkkaampaa kuin aika ennen koronaa.

– Perinteisestikin on ollut niin, että kun lomautukset lisääntyvät ja yleinen taloustilanne heikkenee, kysyntä yrityksen perustamisneuvonnalle lisääntyy. Tämä on hyvä uutinen, sillä jälleenrakennus tarvitsee uutta yrittäjyyttä. Uudet yritykset luovat uusia työpaikkoja. On erittäin tärkeää, että yrittäjyyttä suunnittelevat saavat nyt luotettavaa neuvontaa, jotta ideoista syntyy kestävää yrittäjyyttä, sanoo Susanna Kallama.

Lisätiedot:
Anssi Kujala, varatoimitusjohtaja, Suomen Yrittäjät ja hallituksen puheenjohtaja, Suomen Uusyrityskeskukset ry, puh. 040 056 7925, anssi.kujala@yrittajat.fi

Susanna Kallama, toimitusjohtaja, Suomen Uusyrityskeskukset ry, puh. 040 587 2445, susanna.kallama@uusyrityskeskus.fi

Jaakko Helenius, toiminnanjohtaja, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry, puh. 050 049 8020, jaakko.helenius@sekes.fi

Alueesi korona-apu yrittäjälle -verkosto on Suomen Yrittäjien, Kuntaliiton, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry:n ja Suomen Uusyrityskeskukset ry:n kokoama yhteistyöverkosto, johon kuuluu noin 600 yritysneuvojaa. Alueesi korona-apu yrittäjälle -verkostossa mukana olevat neuvojat löytyvät

Suomen Yrittäjien sivuilta:
https://www.yrittajat.fi/yrittajat/kaikki-koronasta-yrittajalle/a/usein-kysytyt-kysymykset-ja-neuvonta/alueellinen-neuvonta/alueesi-korona-apu-623428#

ja Suomen Uusyrityskeskukset ry:n sivuilta:
https://www.uusyrityskeskus.fi/yritysneuvonta/korona-apu/