05.09.2019

Uusia yrityksiä eniten palvelusektorille

Kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla yli 7 500 uutta henkilöä on tullut uusyrityskeskusten asiakkaaksi. Asiakaskäyntejä kertyi tuplasti ja uusia yrityksiä noin 3 400. Eniten uusia yrityksiä perustetiin alkuvuonna palvelusektorille. 

Jopa lähes puolet uusyrityskeskusten kautta perustetuista yrityksistä on keskittynyt palvelusektorille. Erityisesti terveyspalvelut ja muut henkilökohtaiset palvelut ovat olleet suosittuja aloja uusille yrittäjille. 

– Yleisenä kehityksenä tunnistamme kasvavan kiinnostuksen terveyteen, kauneuteen, hyvinvointiin, liikuntaan ja ravintoon, mikä luo liiketoimintamahdollisuuksia yrittäjille, sanoo Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama

Palvelualan korostuminen näkyy myös uusyrityskeskusten omissa palveluissa. 

– Pirkanmaalla Ensimetrissä olemme reagoineet tähän kehittämällä uusia ratkaisuja vastaamaan muuttuvaa asiakastarvetta. Esimerkiksi Pirkanmaan TE-palveluiden Yrittäjyysbuusti-hankkeessa asiakkaat voivat hankkia Ensimetrin palveluja yrityspalvelusetelin avulla, kertoo Tampereen Uusyrityskeskus Ensimetrin toimitusjohtaja Marko Lehtimäki

Oy:n perustajat odottelivat

Osakeyhtiön osakepääomavaade poistui 1.7.2019 alkaen. Näyttää siltä, että se on siirtänyt osakeyhtiöiden perustamista. 

– Lain muutos näkyy ensimmäisen vuosipuoliskon tilastoissa. Osakeyhtiöiden perustajat odottivat ja perustanta vilkastui heti heinäkuussa, Susanna Kallama toteaa. 

Kevytyrittäjyys ei ole yritysmuoto 

Lisäksi viime vuotta alhaisemmassa yritysmäärässä näkyy kevytyrittäjyyspalveluiden suosion kasvu. Kevytyrittäjyyspalveluiden kautta yrittäjiksi ryhtyvien henkilöiden yritystä ei aina rekisteröidä PRH:n kaupparekisteriin, mikä johtaa vinoutumaan tilastoissa, erityisesti vertailussa aiempiin vuosiin.  

– Kevytyrittäjyyspalvelut ovat keränneet kuukausittain satoja uusia käyttäjiä. Kun tämän suosion huomioi, voi sanoa, että yrittäjyyden suosio ei ole hiipumassa. 

Uusyrityskeskukset neuvovat myös kevytyrittäjyydestä kiinnostuneita. 

– Erilaiset kevytyrittäjyyspalvelut ovat uusia digitaalisuuden mahdollistamia palveluja, jotka sopivat hyvin joihinkin tilanteisiin. Kevytyrittäjyys ei kuitenkaan ole yritysmuoto, muistuttaa Susanna Kallama. 

Osa kevytyrittäjyytenä markkinoiduista palveluista on laskutuspalvelua. Osassa henkilölle syntyy y-tunnus ja hänestä tulee esimerkiksi työttömyysturvan näkökulmasta yrittäjä. 

– Jokaisen yrittäjyyttä suunnittelevan tulisi tietää, mitä tekee ja mihin sitoutuu. Siksi on tärkeää, että myös jokainen kevytyrittäjyyttä miettivä hakeutuisi ajoissa uusyrityskeskusten yrittäjyysinfoihin ja hyödyntäisi neuvontaa, toteaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama. 

Lisätietoja:  

Susanna Kallama, toimitusjohtaja Suomen Uusyrityskeskukset ry
puh. 040 587 2445
susanna.kallama@uusyrityskeskus.fi

Marko Lehtimäki, toimitusjohtaja Uusyrityskeskus Ensimetri
puh. 050 555 2055
marko.lehtimaki@ensimetri.fi 

Suomen 29 uusyrityskeskusta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista yritysneuvontaa kaikille alkaville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville. Uusyrityskeskusverkoston taustatukena on yli 1500 yrityselämän asiantuntijaa. Uusyrityskeskusten neuvonnalla on ISO 9001:2015 -laatusertifikaatti. Laatukriteerit edellyttävät, että kahden vuoden kuluttua yli 90 prosenttia ja viiden vuoden kuluttua vähintään 80 prosenttia uusyrityskeskusten kautta toimintansa aloittaneista yrityksistä on edelleen toiminnassa. Suomen Uusyrityskeskukset ry on paikallisten uusyrityskeskusten yhteistoimintajärjestö.