08.05.2019

Uusien yritysten määrä kääntynyt laskuun

TIEDOTE 7.5.2019

Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä uusyrityskeskusten asiakasmäärä oli hienoisessa kasvussa verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Uusia yrityksiä näyttää silti syntyneen aiempaa vähemmän. Todennäköisesti suosittu kevytyrittäjyys näkyy jo tilastoissa. 

Vuoden 2019 tammi-maaliskuussa uusyrityskeskuksissa kävi yhteensä yli 7 300 asiakasta. Vuotta aiemmin asiakaskäyntejä oli noin 7 100 eli kasvua on 3 prosenttia. Perustettujen yritysten määrä sen sijaan näyttää laskeneen peräti 17 prosentilla. Uusia yrityksiä vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä perustettiin 1773 kappaletta. 

Asiakaskäyntien perusteella yrittäjyys siis kiinnostaa, vaikka varsinainen yritys jääkin perustamatta. 

– Ilmiötä todennäköisesti selittää paljon ns. kevytyrittäjyyden suosion kasvu, sanoo Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama

Erilaisten laskutuspalveluiden kautta toimivilla kevytyrittäjillä ei ole y-tunnusta, joten heidän toimintansa ei rekisteröidy yritykseksi. Toisaalta kevytyrittäjyytenä markkinoidaan myös palvelua, jossa y-tunnus syntyy, mutta sitä ei rekisteröidä kaupparekisteriin, vain ainoastaan verohallinnolle. 

– Sillä, toimitko y-tunnuksellisena yrittäjänä vai laskutuspalvelun kautta, on merkittäviä eroja. Nyt vaarana on, että henkilö ei tarkalleen ymmärrä minkälaiseen yrittäjyyteen hän tarttuu, kertoo Susanna Kallama. 

Lisäksi yrittäjän määritelmä vaihtelee eri laeissa ja tulkinnat eri ELY-keskusten alueilla. 

– Tulevan hallituksen olisi hyvä käydä määritelmät sekä tulkinnat läpi ja selkeyttää ne. Yrittäjyys on Suomen hyvinvoinnin, työn ja kilpailukyvyn kannalta avainasemassa, yrittäjäksi ryhtymisen pitää olla yksinkertaista ja turvallista, Kallama vaatii. 

Liite: Uusyrityskeskukset_kvartaalitilasto_1 2019

Lisätietoja:
Susanna Kallama, toimitusjohtaja
Suomen Uusyrityskeskukset ry
puh. 040 587 2445
susanna.kallama@uusyrityskeskus.fi

Suomen 29 uusyrityskeskusta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista yritysneuvontaa alkaville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville. Uusyrityskeskusverkoston taustatukena on yli 1500 yrityselämän asiantuntijaa. Uusyrityskeskusten neuvonnalla on ISO 9001:2015 -laatusertifikaatti. Laatukriteerit edellyttävät, että kahden vuoden kuluttua yli 90 prosenttia ja viiden vuoden kuluttua vähintään 80 prosenttia uusyrityskeskusten kautta toimintansa aloittaneista yrityksistä on edelleen toiminnassa. Suomen Uusyrityskeskukset ry on paikallisten uusyrityskeskusten yhteistoimintajärjestö.