Kind Of Green
13.02.2019

Ison vaatebrändin työntekijä perusti ympäristöystävällisen katumuotikaupan

Tanja Fred perusti vuonna 2017 Kind Of Green Oy:n, joka myy eettisesti ja vegaanisesti valmistettua katumuotia. Yrityksellä on kivijalkamyymälä Helsingin Kalliossa sekä verkkokauppa. Yrityksen toiminta perustuu vahvasti yrittäjän omaan arvomaailmaan, mikä auttaa jaksamaan myös yrittäjyyden haasteet.

Yrittäjyyden kautta omaa arvomaailmaa vastaavaan työhön

Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Tanja työskenteli pitkään ison vaatebrändin palveluksessa. Hän toimi myyjänä, somistajana, myyntikouluttajana ja lopulta aluepäällikön sijaisena. Työssään hän näki ihmisten kulutushysterian ja sen, miten vaatebisnes pyrki ruokkimaan sitä. Ympäristöasioista tietoisen Tanjan arvomaailmaan kyseinen työ istui aina vain huonommin. Siinä vaiheessa, kun aluepäällikön sijaisuus päättyi, tuntui luontevalta miettiä muita vaihtoehtoja. Tanja ajatteli, että jos hän ei nyt lähtisi, hänen ei varmaan koskaan tulisi lähdettyä.

Päätös ryhtyä yrittäjäksi oli helppo, koska yrittäjyys ja oma vaatekauppa oli ollut aina mielessä ja aika oli lopulta kypsä siihen. Idea eettisestä vaatekaupasta oli syntynyt omien havaintojen ja tarpeiden perusteella. Jos halusi saada eettisesti ja vegaanisesti tuotettuja vaatteita, niitä piti tilata ulkomailta. Tanja halusi tuoda eettisen katumuodin helpommin suomalaisten saataville.

Liiketoimintasuunnitelman Tanja oli aluksi tehnyt ”päin prinkkalaa”. Vantaan Uusyrityskeskuksen yritysneuvojan avulla sekin saatiin kuitenkin kuntoon. Uusyrityskeskuksesta Tanja sai myös paljon kannustusta ja rohkaisua. Tuntui kivalta, kun oli paikka, johon sai mennä kysymään ja keskustelemaan.

Vaatekaupan arjessa on haasteensa

Kind Of Green sijaitsee Helsingin Kalliossa, jossa liikkuu paljon yrityksen kohderyhmää. Ympärillä on kasvisravintoloita ja vaihtoehtoporukkaa. Muita vaatekauppoja ei ole lähistöllä. Kind Of Greenillä on myös verkkokauppa, mutta se on ainakin vielä sivuroolissa. Verkkokaupan kehittäminen on paitsi työlästä myös hintavaa.

Tanja ottaa aina tarkasti selville, millaisissa oloissa ja missä tehtaissa hänen tilaamansa tuotteet tehdään. Eettisesti tuotettavaa muotia valmistetaan vielä suhteellisen vähän.

– Tuotteet ovat kalliita, joten on myös suuri paine saada ne myydyksi sesongin aikana. Haasteellista on se, että tilatut tuotteet eivät välttämättä aina ehdi sesonkiin, jos toimituksessa on ongelmia.

Instagram on vaatealan yrittäjälle se kanava, jolla kohderyhmä tavoitetaan parhaiten. Markkinointi vie kuitenkin aikaa, kun kaiken tekee itse. Tyytyväisten asiakkaiden levittämä tieto liikkeestä on tässäkin tapauksessa yksi tehokkaimmista tavoista saada lisää tunnettuutta.

Kind Of Green poikkeaa perinteisistä vaatekaupoista paitsi eettisyydellään myös sillä, että se tarjoaa taiteilijoille maksutta galleriatilaa seiniltään. Taiteilijat itse huolehtivat avajaisista ja näyttelyn markkinoinnista. Kuukausittain vaihtuva näyttely tuo liikkeeseen uusia asiakkaita ja vaihtuvaa ilmettä. Tämä on myös yrittäjän tapa tehdä yhteisöllistä hyvää.

Itsenäisyys ihastuttaa, yksinäisyys harmittaa

Yritys työllistää tällä hetkellä vain yrittäjän itsensä. Liike on auki arkisin kahdestatoista kuuteen ja lauantaisin kahdestatoista neljään. Hallinnollisia töitä yrittäjä tekee aamuisin tai silloin, kun liikkeessä on hiljaista. Eläkkeellä oleva äiti tulee avuksi, jos yrittäjä tarvitsee vapaata. Myös mies saattaa tuurata lauantaisin.

Parasta yrittäjyydessä on Tanjan mukaan ollut itsenäisyys. Kaupassa saa myydä juuri niitä tuotteita, joita itse haluaa ja tehdä asiat omalla tavallaan. Itsenäisyydessä on tosin myös kääntöpuolensa:

– Kun on yrittäjä ja toimii yksin, sitä tajuaa, että saa ja samalla joutuu tekemään kaikki päätökset yksin. Kaipaan edellisestä työstä mieletöntä työporukkaa. Olisi kiva, jos olisi kollega, jonka kanssa voisi miettiä esimerkiksi kampanjoita.

Seuraava askel Tanjan yrittäjätaipaleella olisikin saada itselleen työkaveri. Jos liikkeessä olisi toinen työntekijä, voisi myös aukioloaikoja pidentää. Tämän haaveen toteutumista odotellessa Tanja on tehnyt yhteistyötä lähistöllä sijaitsevan, ruoka- ja pesuaineita myyvän vegekaupan kanssa.

Merkityksellisyys ajaa yrittäjää eteenpäin

Vaikka yrittäjyys tuo välillä eteen haasteita ja yksinäisyyden tunteita, on Tanja ollut kaiken kaikkiaan tyytyväinen päätökseensä ryhtyä yrittäjäksi. Hän tekee nyt eettisesti kestävämpää työtä ja saa siitä jatkuvasti hyvää palautetta.

– Joka päivä joku sanoo, että on hienoa, kun on tällainen kauppa!

Yrittäjäksi aikovaa Tanja kehottaa uskomaan omaan pystymiseen ja muistamaan, että myytävällä tuotteella on oltava yrittäjälle jokin merkitys, jotta työtä jaksaa tehdä. Tuotteelle on myös ehdottomasti oltava markkinarako, jotta voi pärjätä pienessä Suomessa.