« Takaisin

Kunnianhimoisella kahvilayrittäjällä on yrittäjyys veressä

Mahmut Tekes perusti kahvila-ravintola Cafe Il Mondon (Nebes Oy) Hämeenlinnaan vuonna 2009. Yritys on hiljattain laajentunut ja Cafe Il Mondon mannermaisesta kahvilakulttuurista pääsee nauttimaan nyt myös Lahdessa. Yrityksessä työskentelee yhteensä 17 henkilöä.

Ainoa vaihtoehto työskennellä

Mahmut ja hänen vaimonsa Eevi Tekes löysivät vuonna 2009 oikealla sijainnilla olevan kahvilapaikan, jossa näkivät potentiaalia asiakasvirtaan ja kehitykseen suunnittelemallaan konseptilla.

– Visiomme tulevasta kahvilan tarjonnasta osui oikeaan ja saimme kehitettyä ja laajennettua kahvilatoimintaamme oikeaan suuntaan.

Mahmut on varttunut yrittäjäperheessä ja toiminut aikaisemminkin yrittäjänä. Päätös uuden yrityksen perustamisesta oli näin ollen helppo.

– Yrittäjyys on veressä. Ja kun on tavoitteita, haaveita ja kunnianhimoa, niin se on ainoa vaihtoehto työskennellä.

”Pitää muistaa katsoa silmiin ja sanoa kiitos”

Mahmut hyödynsi yritystä perustaessaan Hämeen Uusyrityskeskuksen neuvontapalveluita. Uusyrityskeskuksesta hän sai apua liiketoimintasuunnitelman tekoon, budjettilaskelmiin, markkinointisuunnitelmaan, hinnoitteluun, rahoitukseen, yritysmuodon valintaan, lupa-asioihin ja kirjanpitoon.

Käytännön työn kautta Mahmutille on muodostunut käsitys siitä, miten yrittäjänä menestyy:

– Ensinnäkin pitää olla nöyrä ja kunnioittaa omaa ja muiden työntekoa. Pitää hakea tavoitteita aina korkeammalta ja uskaltaa ottaa riskejä, niin tulee menestymään ennemmin tai myöhemmin. Ja pitää muistaa aina katsoa silmiin ja sanoa kiitos niin asiakkaille, työntekijöille kuin yhteistyökumppaneillekin.

Energiaa yrittäjyydestä

Mahmutin mukaan parhaita asioita yrittäjyydessä on se itsenäisyys, joka hänellä on valintoja tehdessään ja riskejä ottaessaan. Yllättävää on ollut se, miten energinen olo hänellä on yrittäjänä ollut aamusta iltaan.

– Joka aamu, kun herää, niin tietää päivän energian menevän oman kunnianhimon ja haaveiden tavoittelemiseen. Siinä kokee työnsä tuloksen eri tavalla kuin työntekijänä.

Mahmutin hyvä energia on näkynyt myös ulospäin, sillä vuonna 2015 Hämeen Uusyrityskeskus valitsi hänet alueensa Vuoden Uusyrittäjäksi ja lisäksi hän sai kunniamaininnan valtakunnallisessa Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa.