09.02.2017

Paluumuuttaja toi uuden tuotantoalan Suomeen

Ville Moilanen perusti 3D-tulostuspalveluita tarjoavan Hetitec Oy:n Valkeakoskelle vuonna 2013. Hetitec on pohjoismaiden ensimmäinen yritys, joka tarjoaa hiekkamuottien tulostuspalveluita. Yritys valmistaa pääasiassa muotteja valimo- ja muoviteollisuuteen ja työllistää tällä hetkellä kaksi henkilöä.

Rohkea hyppy uuteen

Yrityksen perustaminen merkitsi Villen kohdalla erityisen suuria muutoksia. Hän oli toiminut Saksassa alan yrityksessä ja päätti tuoda kyseisen palvelun Suomeen. Tämä merkitsi palkkatyöstä luopumista ja perheen siirtämistä Saksasta Suomeen.

– Onhan se aika vaikea päätös luopua palkkatyön turvallisuudesta ja siirtää koko perhe uuteen maahan. Myös saksalainen puolisoni joutui irtisanomaan itsensä ja alkamaan yrittäjäksi, sillä hän ei osaa suomea ja hänen olisi näin ollen ollut mahdotonta saada ainakaan oman alan töitä.

Tampereen seudun uusyrityskeskuksesta Ville sai apua laskelmiin ja vinkkejä rahoituksen hankkimiseen. Uusyrityskeskuksen kautta Ville sai myös tietoa vapaana olevista liiketiloista.

Velvollisuuksia ja vapautta

Ville on toiminut yrittäjänä nyt neljän vuoden ajan. Yllättävää on ollut se, miten kauan uuden teknologian tuominen teollisuuden käyttöön kestää, vaikka hyödyt olisivat kuinka kiistattomat. Yrittäjyydessä on myös yllättävän paljon velvollisuuksia ja byrokratiaa, joista on pidettävä huolta ja joista ei välttämättä tiedä mitään ennen kuin tulee joku tarkastus tai joku palveluntarjoaja ottaa asian puheeksi.

– Kun pyörittää yrityksen hallinnollista puolta yksin, niin pitäisi tavallaan yhtäkkiä tietää kaikki kaikesta.

Yrittäjyys on kuitenkin tarjonnut vastuun ja haasteiden lisäksi paljon positiivisia asioita.

– Parasta yrittäjyydessä on vapaus toteuttaa omia visioitaan. On mukava keskittyä olennaiseen, ilman että pitää kysellä lupaa kaikkeen ja laskea työtunteja tai lomapäiviä.

Yrittäjyyden parhaimpiin puoliin lukeutuu Villen kohdalla myös mahdollisuus tehdä yhteistyötä huippuyritysten ja alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Samalla hän pääsee tuomaan esille omia ajatuksiaan kotimaisen teollisuuden kilpailukyvyn parantamisesta.

Intohimon ja ennakoinnin avulla hyvään alkuun

Kuten useimmat yrittäjät, myös Ville on sitä mieltä, että yrittäjällä tulee olla jonkinlaista intohimoa sitä alaa kohtaan, jolle on lähtemässä yrittämään.

– Taloudellinen menestys tulee vasta vuosien päästä, jos on tullakseen, ja minun ainakin olisi vaikea kuvitella, että käyttäisin kaiken mahdollisen ajan sellaisen asian parissa, joka ei kiinnosta.

Yrittäjyyttä suunnittelevan kannattaa Villen mukaan myös näyttää laskelmiaan mahdollisimman päteville ihmisille ja miettiä tarkkaan, millaisen riskin on valmis kantamaan. Jos yrittäjäksi lähtee liian isolla riskillä, voi konkurssinpelko lamauttaa.

– Sitten, kun on sinut niin sanotun worst case scenarion kanssa, voi harkita yrittäjäksi alkamista.